torstai, 15. syyskuuta 2011

"Musta kulta"

Raaka kaakao - tämä mystinen hirvitykselle maistuva pulveri. Ei-niin-tunnettuna professorina työnkuvaani kuuluu etsiä kaikki mahdolliset sallittujen aineiden listoilla olevat einekset jotka mahdollisesti nopeuttaisi palautumista tai muuten vain kohentaisi jo annaltaan varsin mainiota terveyttäni. Tiesin jo ennaltaan, että raaka kaakao on aika lähelle kärkipäätä mutta voi elämän ilot taas mille se maistuu..

Muutaman tunnin tutkimusten(Ei niiden hippien) pläräämisen jälkeen olin aika vakuuttunut kyseisestä jauhosta ja päätin kuitenkin kiskoa ne omaan naamaan sen sijaan että lähettäisin ne lukijoille. Maku oli muuten huomattavasti parempaa kun sitä ei sekota yhtään mihinkään. Ehkä tuota vielä voisi parantaa lantraamalla johonkin sopivaan.. Kahvi tai tee?

Nokka pystyssä tutkimuksia selatessani vastaan tuli kyllä myös jotain aika.... Tyypillistä. En oikein voi kuvata tunnekohuani mutta ei varmasti ollut kaukana etten olisi herättänyt naurullani 4:00 aamulla naapureita. Aloitetaanpas.

Valikoitu tutkimus

Tutkijat ovat löytäneet, että suussasulavan suklaan kanssa suutelu on parempaa kuin pelkkä intohimoinen suudelma. Kaksikymppisille pariskunnille asetettiin sydemmen lyöntitiheyttä ja aivojen toimintaa seuraavia laitteita, jonka jälkeen tutkittiin suussa sulavan suklaan kanssa suoritetun suklaan vaikutuksia kehossamme.

Suklaan kanssa suoritettu suudelma tuplasi osallistujien sydämmen lyöntitiheyden ja aiheutti pidempään kestäneen hyvänolon tuntemuksen. Vaikka suutelu lisäsikin sydämen lyöntitiheyttä, ei vaikutus kestänyt niin pitkään kuin suklaan kanssa suoritettuna, jolloin lyöntitiheys nousi leposykkeestä (60), aina 140 lyöntiin minuutissa. 
"

:---D

No tuota.. Kuvitellaanpa tilanne, että olisin alkamassa suorittamaan performanssia jossa pitää suudella intohimoisesti mielellään vastakkaista sukupuolta niin voi hyvä luoja jos se oliski piilottanu kielensä alle jonku suklaan ennen sitä(..ja parempi muuten ettei ole raakaa) ja sitten aktin alkaesa sehän uis sielä aivan miten sattuu ja sylppäis aivan molempien naaman täyteen sitä saakelin suklaata! Toinen tulee oikein kunnola myllyttään sinun naamaa "BLaAaaRgH!!" ja suklaata kuluu. Kyllä siinä ainaki mulla nousis vähemmästäki säikähtämisestä syke maksimeihin asti! Nähtävästi tutkimuksen tuloksena tuo oli hyvin aivotonta hommaa ja se jätettiin julkasematta. Mulla on muutenki aika vaikeaa kuvitella ne jossaki latioksessa johot päähän liimattuna jolloin näytölle tulee tapahtuman EGG-käyrien muutokset. Aika selvää, että tuosta ei toivu yhtä nopeasti kuin traditionaalisesta tyylistä.

" - - Kun kirjoitan kirjainyhdistelmän THC, luo se monelle assosiaation kannabiksen vaikuttavaan ainesosaan (9-tetrahydrokannabinolia). On kuitenkin pitkään tiedetty, että kemikaali, joka luonnollisesti lukkiutuu kehossamme THC-reseptoriin, on anandamiini. Kun tietyt molekyylit tarttuvat solun pinnalla olevaan reseptoriin, mahdollistuu tiedon välittyminen solukalvon läpi ja tunnemme olevamme "pilvessä". On kuitenkin selvää, että esimerkiksi fyysisen harjoittelun aikana erittämästämme anandamiinista tai kaakaon sisältämästä anandamiinin määrästä, emme varsinaiseen pilveen tule, mutta monelle jo tuttu "runner's high" tai toistaiseksi ehkä vähemmän tuttu "kaakaoflow", kuvaavat näitä olotiloja mainiosti. Sen lisäksi, että raaka kaakao sisältää anandamidia, se sisältää myös anandamidi-inhibiittoreita (N-oleolethanolamine ja N-linoleoylethanolamine), jotka hidastavat kehomme kykyä pilkkoa anandamiinia. Tämä saa kyseisen välittäjä-aineen aiheuttaman hyvän olon säilymään pidempään."

"BoA-Ho-HohOH Kaakao-flow!" Suonisa virtaa kaakaojauhetta, hiukset varisee päästä, silmät muuttuu ruskeaksi ja iskee viagranki avulla saatua stondista kovempi jysäri. Joku tuomonen se ihan taatusti on.. Sen jälkeen ollaan ihan tuhannen sekasin.

En hirveästi ihmettele mistä johtuu treenaajien keskuudessa hieman skeptinen suhtautuminen kyseisiin aineisiin. Nämä nimittäin tulevat aivan ensimmäisenä googlessa vastaan kun taas vähemmän valikoidut tutkimukset ovat sivulla 100.

Tutkittu juttu.

Nyt professori lähtee tekemään kokeita uusilla hapoillansa.

3 Hölpötystä:

  1. Eiku hyviä kokeita professorille.

    VastaaPoista
  2. tein kerran omaa suklaata tolleen ja kunnon flowt tuli ;)

    VastaaPoista
  3. Mie kyllä syyttäisin tapon ja ekstrakalorien yrittämisestä jos tollasen uhriksi joutuisin!

    VastaaPoista

Kerro minulle terveiset tai vapaa mielipiteesi kirjoituksistani. Mitä luultavimmin en tule ja polta postilaatikkoasi poroksi.